Majakkasaari

En varsinaisesti ole kesäihmisiä. En viihdy hyvin kuumassa enkä pidä yhtään auringonotosta, mikä on tietysti ihan hyvä, koska palan helposti.
 Mutta merestä pidän. Olen ehdottomasti meri-ihmisiä, vaikka on järvissäkin puolensa. Olen kuitenkin elänyt koko ikäni meren lähellä ja mökkeillyt kesät saaristossa.
Meressä on myös outo muumipappamainen vapaudenmaku. Meri ei pääty, se jatkuu muualla, rantautuu toiseen maahan ja sieltä taas seuraavaan. Se ei ole sidottu paikkaan ja sitä pitkin pääsee aina pois.
Ehkä sitten olen vähän muumipappa, tavallaan kaipaan aina pois, jonnekin. Ja tietysti pappamaiseen tapaan kaipaan aina takaisin, kun olen poissa.
Mutta jollain oudon sentimentaalisella tavalla meren äärellä ollessani en kaipaa minnekään.
Parasta on istua iltahämärässä rantakallioilla ja vain olla hetkessä. Sellaisiin hetkiin en yleensä kaipaa edes seuraa.
On vain ihanaa olla kerrankin hetkessä ja nauttia omasta seurastani.
Niitä hetkiä kyllä talvella kaipaa.

Kaivelin esiin kuvia Utön saarelta viime kesältä. Parina viime kesänä meillä on ollut tapana ystäväni kanssa astua Aurajoesta lähtevään M/S Aspöhön ja seilata paatilla viisituntinen matka Utön majakkasaarelle. 

Jos ette ole saaresta kuulleet, suosittelen ihmeessä tutustumaan ja ehdottomasti vierailemaan. Ainakin turkulaisille matkanteko sujuu kuin leikiten M/S Aspöllä, mikäs sen ihanampaa kuin istuskella kannella kylmää juomaa nauttien ja saaristomaisemia ihaillen (muistakaa suojakertoimet). Aspö liikennöi kesäaikaan keskiviikkoisin ja lauantaisin Turusta, Martinsillan kupeesta Utöseen. Paluu tapahtuu seuraavana iltana samaan paikkaan. Yöpyä voi niin Aspössä kuin itse saarellakin. Me olemme molemmilla kerroilla varanneet majapaikaksi viihtyisän matkustajakoti Fågellin, mutta muitakin vaihtoehtoja löytyy.

Ihastuin heti Utön karuun maisemaan. Vaikka olen saaristossa oleskellut, ei ulkosaariston karuus ollut tuttua, mutta miellytti suunnattomasti. Utö on Suomen eteläisin asuttu saari ja sen majakka on Suomen vanhin.

Saaren historiasta sen verran, että Estonia upposi noin 40 kilometriä Utöstä eteläkaakkoon ja pelastushelikopterit toivatkin saarelle onnettomuuden jälkeen sekä pelastuneita että hukkuneita.

Opastuskierroksella kuulee myös muita mielenkiintoisia, vaikkakin myös surullisia, faktoja saaresta ja suosittelenkin kierrokselle osallistumaan. Itsehän olen osallistunut kahdesti.

Estonian uppoamispaikan läheisyys tuli ensimmäisellä kerralla yllätyksenä, mutta houkutti ottamaan selvää katastrofista, jonka tapahtuessa olin liian nuori ymmärtämään koko kauheutta, mutta joka nyt alkoi kaltaistani laivaduunaria kiinnostamaan. 

Moinen kiinnostus ei ehkä kuitenkaan loppujen lopuksi ollut mikään loistoidea, sillä hetken aikaa tuntui töihinmeno hieman epävarmalta. En siis suosittele onnettomussraportteja heikkohermoisille.

Saarta kyllä sen sijaan.

Kirjoittelen aiheesta ehdottomasti lisää jatkossakin, sen verran rakas paikka minulle on. Mutta nyt vielä muutama kuva höpöttelyn sijaan :)

Apua, miten tulikin äkkiä ikävä kesää ja tätä paikkaa.

Alkoiko ketään muuta houkuttaa muumipappailu majakkasaarella?