Materiamietteitä

Olen kauneudenpalvoja, mutta myös materialisti.
Kadehdin ihmisiä, joille tavarat eivät merkitse mitään. Minä en voisi luopua tavaroistani.
Yritän parhaani mukaan olla sortumatta kulutushysteriaan, mutta kaikkien ihanuuksien edessä se on huomattavan vaikeaa. Onneksi opiskelijan krooninen rahapuute estää suurimman hysterian.
Yrtän kuitenkin aina parhaani mukaan välttää hutiostoksia. Olen valmis maksamaan laadusta ja ostan mieluummin yhden hyvä kuin monta huonoa.
Tietyllä tavalla voisin nimittää itseäni pihiksi ihmiseksi. Ostan kuitenkin uusia vaatteita verrattain harvoin, en omista kovinkaan montaa paria kenkiä ja yritän tulla toimeen vähällä rahalla.
Toisaalta taas olen valmis käyttämään kertaostokseen naurettavan suuren summan rahaa, enkä muistele koskaan katkerana mitä mikäkin esine on maksanut. Kun maksu on hoidettu, iloisten vain tavaran olemassaolosta.

En laske oikeastaan itseäni sen paremmin kenkä- kuin laukkutytöksikään. Minä olen ikuinen sisustusintoilija. Rakastan kyllä ihania nahkalaukkuja ja -kenkiä, mutta niihin en koskaan käytä järjettömiä summia. Tai tietysti riippuu keneen vertaa. Jos kämppikseltäni kysytään, olen maksanut asusteistani omaisuuksia. Hän on nimittäin niitä, jotka muistavat kaikkien tavaroidensa hinnan, eikä se hinta koskaan ole kolminumeroista summaa. (Hyvä jos edes kaksinumeroista!)
En kuitenkaan ole valmis maksamaan tonnia laukusta tai kolmeasataa kengistä (lähellekään), mutta palvon designhuonekaluja. Paljoakaan liioittelematta voin kertoa, että sydämeni särkyi, kun Artekin liike hiljattain lopetti Turussa.
Omistan vain yhdet korkkarit (plus yhdet korolliset nilkkurit), mutta astoita löytyy suurinpiirtein koko kerrostalon tarpeisiin.
Ja mainittakoon vielä, että korkokenkien määrä on vähäinen, koska en osaa käyttää korkoja, mutta toisaalta en myöskään kokkaa mitenkään aktiivisesti, enkä ikinä pidä kutsuja.
En siis voi puolustella astiamäärääni mitenkään. En oikeasti tarvitsisi sellaista määrää, en vain voi luopuakaan niistä.

Minulle on tärkeää, että aina kun pesen käteni, voin ihastella kaunista käsipyyhettä ja että aina nukkumaan mennessä voin riemuita ihanista lakanoista. Joululahjaksi saamiani Finlaysonin pellavalakanoita rakastan niin paljon, etten raaski edes päiväpeittoa käyttää ja lakanoiden vaihtaminenkin tekee tiukkaa, vaikka muitakin kauniita yksilöitä kaapistani löytyy.
Omistan suuren kokoelman kivi-tuikkuja ja haaveilen vähintään yhtä massiivisesta kokoelmasta Iittalan Jars-purkkeja. Tällä hetkellä omistan niitä kaksi ja voi että ne piristävät päivääni. (Miten niin pienet ilot?)

Mutta sanottakoon materiarakkaudestani vielä sen verran, että minusta kaiken mitä ostan pitäisi kestää lapsenlapsilleni asti. Sain äidiltäni taannoin edesmenneen isoisäni (!) vahnan villapaidan, kun valitin, että tarvitsisin villapaidan, jota voi käyttää reippailla kävelylenkeillä kuoritakin alla. Ja se villapaita on muuten täydellisessä kunnossa. En nyt halua kuulostaa valittavalta mummolta, mutta miksi vaatteet ovat nykyään niin tolkuttoman huonolaatuisia? Voisinpa nimittäin veikata, että se villapaita kestää omille lapsenlapsilleni siinä, missä omani eivät kestä edes seuraavaan sukupolveen.
Pääsinpäs taas kritisoimaan :)

Jos löytyy tietoa, mistä entisajan laatua voi nykypäivänä ostaa, kertokaa ihmeessä. Nimim. se isoisänsä vaatteita käyttävä friikki.