torstai 26. kesäkuuta 2014

Paluu ulkosaaristoon

Voi Utö, Utö...
Juuri sieltä palasin ja hinku olisi kova jo takaisin.
Ei mikään maailmanhistorian lämpimin reissu, mutta mitä siitä, villapaidat ja veden- ja tuulenblokkaavat varusteet on keksitty.




Ja luoja, miten helppoa siellä on hengittää.
Kun istun rantakalliolla ja tuijotan merelle, tiedän olevani täsmälleen oikeassa paikassa. En kaipaa muualle.
Jo menomatkalla istuin ilmaa uhaten lähes yksinäni kannella, kun suurin osa matkustajista oli kerääntynyt sisätiloihin. Tosin minulla olikin villapaita, paksu huppari sekä vedenpitävät housut ja takki, joten erityisen karaistunut en tosiaan ole.
Mutta kuten kuvastakin näkee, aurinkolaseillekin oli tuolla matkalla tarvetta! (Paluureisuulla satoi.)








Mutta mitäpä pienestä tuulenvireestä, kun maisemat ovat tällaiset.
Ja pieni vinkki niille, jotka tulevat helposti huonovointisiksi merenkäynnissä, oli sitten kyse ruotsinlaivoista tai pienemmistä aluksista: menkää kannelle! Takaan, että auttaa.
Sillä on varmaan jotain tekemistä sen kanssa, että ulkoilmassa ja näköetäisyydellä merestä kroppa jotenkin paremmin osaa valmistautua keinuntaan. Ehkä, en ole mikään anatomia-asiantuntija, kunhan vain tykkään keksiä teorioita.

Itse en ole erityisen herkkä keinuttelulle, mutta en myöskään kuulu niihin onnellisiin, joita pahinkaan myrsky ei hetkauta.
Muutamaan pahempaan syysmyrskyyn olen laivalla osunut ja on tuntunut, töistä kun ei valitettavasti voi kannelle karata.






























































Kirjoittelin kyseisestä saaresta jo aiemmin, mutta tänä vuonna lähtöpaikka on muuttunut. M/S Aspö lähtee nykyään toiselta puolelta jokea, läheltä föriä.

Mitähän sitä vielä sanoisi?
Haluan takaisin. Kaupungissa ollessa kaikki tuntuu olevan pielessä, enkä osaa enää hengittää.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Arvostan suuresti mielipidettäsi, puolesta tai vastaan. Sana on vapaa, kiitos vaivannäöstäsi!