tiistai 3. kesäkuuta 2014

Kesä - uhka vai mahdollisuus?




















Kesä on täällä. Vihdoin.
Sen kunniaksi haluan jakaa tekstin, jonka kirjoitin viime vuonna loppukesästä kirjoittajatreffeillä.

Syyskuu. Pimeät illat ja kylmät aamut. Kirpeys.
Kuollut kesä.
Mitä tapahtui?
Milloin päivät vaihtuivat viikoiksi? Viikot kuukausiksi?
Minne aika katoaa?
Niin paljon suunnitelmia. Niin paljon aikaa.
Aamukahvia rannalla.
Lounaita ulkoilmassa.
Pitkiä iltoja. Pitkiä öitä.
Hän lähti lomalle niin rehvakkaana.
Lomalle. Nähdään syksyllä.
Nyt on syksy.
Alkaa arki.
Alkaa elämä.
Aamukahvia kotona.
Lounasta kuppilassa.
Pitkiä iltoja. Television ääressä.
Kirpeät aamut. Veemäiset asiakkaat.
Arki.
Vihdoin voi olla suunnittelematta. Pettymättä.
Elää vain. Arkea.
Olla onnellinen.
Ei jatkuvaa esittämistä.
Loma on ohi.
Mitä hän teki lomalla?
Lomailin. hän vastaa.
Se oli totta.

Joskus tuntuu, että koko elämä pitäisi ehtiä elää kesän aikana. Ehkä parikin elämää.
Ja ellei onnistu, no, huonompi homma.

Mutta mistä kesässä sitten oikeasti on kyse?
Henkilökohtaisesti:
Merestä
Veneistä
Vierasvenesatamista
Kesäteatterista
Hämäräristä öistä
Aikaisista aamuista
Ihmisistä
Retkistä
Viinihetkistä
Kahvista
Uudesta maksimekosta
Mansikoista
Jäätelöstä
Ukonilmoista
Kesäsateesta
Hulluudesta
Siitä ettei tiedä
Siitä ettei halua tietää

Kesällä voi tehdä paljon sellaista, jota talvella ei voi.
Se vain, että se kaikki jää niin helposti myös tekemättä, ellei ole varovainen.
Ne suuret jutut.
Ei ehkä ole aikaa, rahaa, seuraa.
Ja sitten sitä pettyy, itseensä, muihin.
Tuntuu, että kaikilla muilla on paljon hauskempaa.

Kumma, miten kukaan ei oleta, että talvella pitäisi koko ajan olla ohjelmaa tai suunnitelmia.
Talvella ihmisillä on oikeus hengailla kotona collegepöksyissä ja virttyneessä villapaidassa.
Mutta ei kesällä herraparatkoon.

Siksipä olen keksinyt uuden suunnitelman. Ei ne isot jutut vaan ne pienet.
Ne jutut, mistä oikeasti pidän. Yllämainitut.
Ei stressiä, vain pieniä hetkiä.
Muutama isompi juttu suunniteltuna, mutta muuten haluan vain nauttia niistä pienistä jutuista syyllisyyttä tuntematta. Yrittämättä miellyttää ketää muuta.

Katsoa mitä tapahtuu.













Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Arvostan suuresti mielipidettäsi, puolesta tai vastaan. Sana on vapaa, kiitos vaivannäöstäsi!