Piilopaikka

Kirjoittelin Majakkasaaripostauksessa siitä, miten meren äärellä tunnen aina olevani oikeassa paikassa. Meri liittyy voimakkaasti myös suosikkipiilopaikkaani Tukholmassa. Vaikka olen työpaikassani koko ajan meren ympäröimänä, nautin aina, kun pääsen hetkeksi raittiiseen ilmaan ja jonnekin, missä voin olla näkymätön, kuka tahansa. Paikka löytyy Skeppsholmenista
Kävelen joko Gamla Stanin läpi tai vain ohitan sen rannan kautta, sitten vain Strömbrunin yli ja eteenpäin rannanvierustaa muun muassa Grand Hotelin ohitse ja vielä Skeppsholmsbrunin yli.
Saarelta löytyy muun muassa Moderna Museet sekä Kungliga Konsthögskolan, mutta ne eivät itseäni muutaman tunnin "karkumatkoilla" kiinnosta, vaan tyydyn istuskelemaan rannassa vesipullon kanssa (aina haaveilen kahvista, mutta jostain syystä en ikinä kuitenkaan sitä saa aikaiseksi ostaa mistään matkan varrelta) ja tuijottelen merta.

Yleensä minulla on mahdollisuus näihin päiväkävelyihin vain syksyisin ja keväisin, koska teen toista linjaa muina vuodenaikoina, mutta syksy ja kevät ovatkin parhaita vuodenaikoja kyseiselle paikalla. Keväällä se muistuttaa tulevasta kesästä, kun rantakivikot sulavat ja lumikasat pienenevät. Kesän jälkeen taas nauttii syksyisenraikkaasta ilmasta ja synkästä vedestä.

Siinä istuessa tulee olo, että voisin ehdottomasti asua Tukholmassa. Olen jo pidemmän aikaa miettinyt, että sinne voisi olla kiva muuttaa ainakin hetkeksi, ihan jo ruotsia paremmin oppiaksenikin.
Syksyllä onkin edessä ns. olosuhteiden pakosta muutto johonkin, mutta totta puhuen odotan jo tätä pakollista uutta alkua. Olen huono tekemään asioita ilman pakkoa. Helposti jämähdän siihen tuttuun ja turvalliseen, koska se on helppoa.
Mutta koska vuokraisäntäni palaa syksyllä, minun on aika lähteä. Nyt vain pitäisi keksiä, että minne. Hinku olisi lähteä Tukholmaan, mutta se vaikeuttaisi opiskeluja. Vaikka eihän tuo ylitys mikään mahdoton matka olisi ja töitäkin pystyisin jatkamaan.
Voi kun saisinkin jostain rohkeutta oikeasti toteuttaa tuo suunnitelma.
Ehkä piilopaikassani uskoisinkin siihen, mutta täällä kotisohvalla (tai oikeastaan sängyllä) päätös tuntuu huomattavasti pelottavammalta.
Voi että, kun joku vaan tulisi ja sanoisi, että nyt lähdetään, eikä antaisi vaihtoehtoja. Mistähän haltijakummin voi rekrytoida?

Pahoittelen onnetonta kuvanlaatua (varsinkin kahdessa ensimmäisessä), kuvat on napattu kiireessä puhelimen kameralla.